Virtuaalitodellisuus, tekoelämä, biotekniikka, geenimanipulaatio ja proteesikirurgia. Ihminen on luonut nämä teknologiat, mutta miksi? Ylä-Kotolan & Arain mukaan kysymys palautuu modernismiin ja uutuudenhaluun sen perusideana. 2000-luvun uusi on syöksy inhimillisen aistimuksen rajojen ulkopuolelle.

Pyrkimys yliaistilliseen lienee ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus ja on siten yhtä vanha kuin inhminen itse. Psykoaktiiviset kasvit, meditoiminen, tanssi, designhuumeet - kaikki keinoja päästä hetkeksi aisteilla koettavan tuolle puolen. Yliaistilliset kokemukset ovat rakentuneet sisään uskomusjärjestelmiimme ja siksi vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme vaikka itsellämme ei olisikaan kokemusta seikkailusta aistimuksen rajojen ulkopuolella.

Mitä tapahtuu ihmiselle, kun aistimuksen rajoja venytetään pysyvästi, esimerkiksi huipputeknologian avulla. Ylä-Kotolan & Arain mukaan silloin puututaan kantilaisiin aprioireihin, ihmisen biologisesti rakentuneihin ennakkoehtoihin. Käsityksemme ihmisestä perustuu näille ennakkoehdoille, vaikkapa jos kuulomme olisi ratkaisesvasti erilainen - kuulisimme esimerkiksi infra- ja ultraäänet - kokemuksemme maailmasta olisi tyystin toisenlainen. Biologiset ennakkoehdot ovat ohjanneet meitä siihen pisteeseen jossa nyt olemme kaikkine arvojärjestelminemme. Jos aistifysiologiamme olisi kehittynyt evoluution saatossa toisenlaiseksi, myös selityksemme maailmasta olisi toisenlainen.

Ylä-Kotolan & Arain väläyttelevät tulevaisuudenkuvia, jossa teknologisin keinoin vaikutetaan suoraan ihmisaivoihin. Ei enää rajapintoja, vaan ihmisen ja koneen suora symbiooosi! Mediavisionääri Erkki Kurenniemi tyrmää ajatuksen artikkelissaan "Henkilökohtainen kommnikaattori eli Peeseellä kyberavaruuressa":"(Kurenniemi, Rastas: Askeleen edellä: Todellisuus on aina askeleen edellä mielikuvitusta, artikkeli julkaistu aiemmin: Kauppalehti Data Maailma, nro 108B 8.6.1987, s. 14-16)":. Hänen käsityksensä mukaan suoraan aivoihin vaikuttaminen on yhtä mielekästä kun kirjoittimen liittäminen umpimähkään tietokoneen sisäiseen johdotukseen. Sen sijaan Kurenniemi visioi silmälasien muotoon rakennetusta henkilökohtaisesta kommunikaattorista, joka peittää näkökentän videokuvallaan, jota laseissa olevat kamerat kuvaavat. Kameroiden kuvaa voidaan prosessoidan vapaasti ennen projisoimista verkkokalvolle, peristeisten silmälasien tapaan voidaan korjata taittovirheitä mutta sen lisäksi esimerkiksi pimeännnäkö tai värisokeuden kompensoiminen on mahdollista. Erotuksena virtuaalitodellisuuteen Kurenniemen lasit ikään kuin vahvistavat todellisuutta, lisäävät siihen elementtejä jotka ovat ihmisen normaaliaistien ulottumattomissa. Nykyään tätä tekniikka kutsutaan vahvennetuksi todellisuudeksi (Augmented Reality) mutta artikkelin kirjoittamisen aikaan termi odotti vielä keksimistään.

Onko silmälasien muotoon paketoitu kyborgiunelma yhtä pelottava kuin visiot neurosiirrännäisistä ja ihonalaisista implanteista. Muuttuuko ihminen ihmisenä, jos hän vaikkapa näkee haukkaa tarkemmin ja kuulee infra- ja ultraäänet. Missä raja menee, olemmeko turvallisella alueella niin kauon kuin kehoon ei kajota ja mitään pysyviä muutoksia ei tehdä. Toisaalta on nykyinenkin aistiemme jatke - aina päällä oleva kännykkä - joillekin kuin ihonalainen siirrännäinen, josta ei osata luopua hetkesikään.

Kurenniemen käsityksen mukaan vuonna 2020 silmälaseihin tarvittava teknologia olisi valmis laajoille massamarkkinoille. Arvio voi olla hyvinkin tarkka, sillä tällä hetkellä Henkilökohtainen kommunikaattori, PeeSee näyttää tältä:
WearComp
Pelottava tulevaisuudenkuva?