Kuinka pitkä matka sousveillancesta on Stasin kaltaiseen valvontajärjestelmään, vai onko näiden asioiden rinnastaminen täysin perusteetonta? Valvonnan problematiikka on herättänyt kiinnostuksen myös akateemisessa maailmassa, sillä vuodesta 2002 aiheesta on ilmestynyt vertaisarvioitu verkkolehti Surveillance and Society. Edellisen merkintäni esimerkit paljastavat sousveillancen, tai pikemminkin siihen nykyään parhaiten sopivan välineen - kamerapuhelimen - kaksi puolta. Kameran linssin voi yhtä lailla suunnata kohti rikollista tai rikollisesti toimivaa viranomaista tai sitten tirkistelytarkoituksessa päin pahaa aavistamattomia ohikulkijoita.

Viime viikolla Manhattanin metrossa itseään vilautellut mies sai tuta sousveillancen voiman. Thao Nguyen, nainen, jolle itsensäpaljastaja esitteli avujaan, nappasi kuvan häntä ahdisteelleesta miehestä ja laittoi kuvan esille suosittuun Flickr-kuvagalleriapalveluun. Lyhyessä ajassa kuvan on nähnyt yli 90000 henkilöä ja lisäksi ahdistelijan uhriksi joutunut nainen tulosti ottamansa kuvan ja toimitti sen metron turvallisuudesta vastaaville viranomaisille sekä poliisille.

Kuluvan viikonlopun lauantaina pahaa-aavistamaton itsensäpaljastaja sai suuren yleisön, sillä hän pääsi New York Daily News -lehden kansikuvapojaksi asialle omistetun jutun kera. Jutun myötä vilauttelija on merkitty mies - toivottavasti kohulla on myös todellisuuspohja eikä kyseessä ole ovela mustamaalaamisyritys.

Viranomaiset luottavat yksityisten ihmisten ottamiin kuviin luotetaan muutenkin yllättävän paljon. Lontoon pommi-iskujen jälkeen poliisi pyysi ihmisiä lähettämään ottamiaan kuvia poliisin verkkopalveluun kun viranomaiset huomasivat että verkossa alkoi iskujen jälkeen liikkua todella paljon aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia. Jo ennen Lontoon terrori-iskua Britannian poliisi oli edelläkävijä yksityisten ihmisten ottamien kuvien hyödyntämisessä, sillä viranomaiset ovat kannustaneet ihmisiä kuvaamaan havaitsemaansa pikkurikollista toimintaa, esimerkiksi töhertelyä ja muuta vandalismia.

Lisääkö kaikkalla mukana kulkevat kamerat turvallisuutta, kun ihmiset itse voivat puuttua huomaamaansa rikolliseen toimintaan? Estääkö pelko nähdyksi tulemisesta rikollisuutta? Onkohan julkinen nöyryytys (kuten metrovilauttelijan tapaus) lain hengen ja kirjaimen mukaista. Ainakin ihmisten hyväksyntä asialla tuntuu olevan. Haluammeko toivottaa Kurenniemenkin visioiman :"(Kurenniemi; Erkki: Supermegateknologiat - Tietoyhteiskunta, kommunikaatioyhteiskunta, kontrolliyhteiskunta. Julkaistu kokoelmassa Kurenniemi, Rastas: Askeleen edellä: Todellisuus on aina askeleen edellä mielikuvitusta. Edita, Helsinki 1999)": kansalaisten luoman valvontayhteiskunnan tervetulleeksi?