Valokuvatorstai: Juice Leskinen In Memoriam

Valokuvaus — Matti @ 19:03



päivä päivältä
muistuttaa itseään
entistä enemmän

Kirjavideoita

Yleisiä — Matti @ 14:41

Londonstani

Gautam Malkani: Londonstani

Trailereilla voi elokuvien ja pelien lisäksi markkinoida myös kirjoja. Kuutisen vuotta sitten syntynyt ilmiö on saanut YouTuben ja muiden videoille auliisti kaistaa jakavien palvelujen myötä uutta vauhtia. Suomalaiset kustantajat eivät ainakaan vielä ole äkänneet tätä markkinointimahdollisuutta. Kustantajien sijaan toimeen ovat tarttuneet kirjailijat Jääskeläinen ja Auer, joiden omakätisesti tekemät kirjatrailerit taitavat olla ensimmäiset laatuaan. Tässäpä olisi oiva nälkävyön löysäämisen tilaisuus yritteliäälle media-assarille!

Jotain ilmiön merkittävyyden kasvusta kertoo, että kustannusalaa seuraava The Book Standard on laittanut pystyyn Tho Book Video Awards -kilpailun eri tuotantoyhtiöiden ja elokuva-alan koulujen oppilaistöinä kuvaamille kirjavideoille. Voittaja olisi Stuart, jos saisin päättää :)

Samainen Book Standard pitää yllä myös Book Trailerpark-blogia, jota seuraamalla saa yleiskuvan ‘alan’ kehityksestä. Vielä ei liene ajankohtaista puhua alasta, trailereiden tuotanto kun on vielä aika marginaalibisnestä.

Valokuvatorstai: Kaamos

Valokuvaus — Matti @ 21:57



Käytettävyyssammakoita

Yleisiä — Matti @ 12:53

Frog Reviews. Opettavainen saitti, jolla puhuvat sammakot arvioivat verkkosivustoja. Viimeisin arvio on maaliskuulta – lieköhän saitti kuolemassa – mutta tällä hetkellä katsottavissa olevat screencastit ovat kyllä täyttä tavaraa :)

This work is licensed under a Creative Commons Attribution-Noncommercial-Share Alike 3.0 Unported License.
(c) 2012 Kaukomieli | powered by WordPress with Barecity