Loppuviikon sää oli turhankin kuvauksellinen oppiresursseina käytettäviä kuvia ajatellen, joten päätin laittaa pari aiemmin näppäämääni kuvaa julkaisukuntoon. Kuvankäsittelyohjelmana käytin Lightzonea, jonka lisenssi minulla on ollut jokusen vuoden. Pidän ohjelmasta, koska sillä työskentely muistuttaa perinteistä pimiöpuuhailua ja bonuksena ohjelma toimii sekä Windows, Linux että OSX -ympäristöissä. Linux-versio oli ainakin vielä vuosi-pari sitten ilmainen.

Flickr oli minulle jo ennestään tuttu; olen lataillut sinne aina silloin tällöin näppäilyjäni, jotka olen alusta asti julkaissut epäkaupallisen käytön sallivalla CC-lisenssillä. Olen antanut pyydettäessä luvan myös kaupalliseen käyttöön ja pari kertaa lupaa on kyselty myös epäkaupalliseen käyttöön, vaikkei sitä CC-lisenssin tapauksessa varsinaisesti tarvitsisi pyytää. Onhan tietysti mukava kuulla, missä kuviani on käytetty.

En tätä tehtävää ennen ollut juurikaan tutustunut Wikimedia Commonsiin. Loin nyt tunnuksen ja latasin sinne toisen Flickriin tallentamistani kuvista. Kuvan lataaminen oli varsin hankalaa eikä latauslomaketta voi kehua kovin käyttäjäystävälliseksi. Mietin omaa yksittäistä kuvaa tallentaessani, kuinka kenelläkään voi riittää kärsivällisyys kymmenien, ellei satojen kuvien tallentamiseen kankean verkkolomakeen kautta. Näemmä lomakkeen kanssa ovat tuskailleet muutkin ja ratkaisuksi on kehitelty liuta erilaisia työkaluja.

Wikimedia Commonsista löytyy runsain määrin kotikaupungissani Tampereella otettuja kuvia. Wikimedia Commonsiin lataamani kuva ei ole kuitenkaan Tampereelta, vaan se on näpätty naapurikunta Lempäälän puolella, Pirunlinna -nimisessä paikassa. Pirunlinnasta löytyy verkosta varsin hyvin aineistoa -- myös suomenkielisessä Wikipediassa on artikkeli paikan historiasta. Pirunlinnasta löytyy myös kuvia, mutta niiden käyttö ei ole soveliasta ilman lupaa, sillä kuvien oikeuksia ei ole ilmaistu eksplisiittiesti, jolloin on toimittava pienimmän riskin periaatteella. Myös yksi kaupallisesti lisensoitava kuva löytyy. Flickrissä on useita paikalta otettuja kuvia, mutta niiden metatiedot ovat osin virheellisiä (paikan nimeksi on annettu Pirunvuori) ja tekijä on pidättänyt itsellään kuvien kaikki oikeudet.

Toivottavasti kuvastani on verkossa iloa. Ehkä se löytää tiensä muiden aihetta käsittelevien verkkoresurssien, kuten Pirunlinna-geokätkön tietojen, osaksi.

Pirunlinnan jyrkkää pohjoissivua